Muut eläimet

Talouttamme vartioivat koirien lisäksi myös

Kissa

Maatiaiskissa (kuva tulossa)

Mielikuvituksellisella nimellä varustettu Kissa on täynnä punavalkoista säkenöivää energiaa. Uteliaan harkitsevainen Kissa on suloinen kehrätessään mukavasti vatsan päällä, mutta toisena hetkenä tuottaa siivottavaa ja päänvaivaa emännälleen.

Adolf Casanova

Hermeliinikani (kuva tulossa)

Casanova on oman taloutemme kasvatti, edesmenneen Elli- kanin poika, joka syntyi meille liki kahdeksan-yhdeksän vuotta takaperin. Mahtimaalinen nimi juonsi juurensa Erjan jostain letkautuksesta, kuinka poikapupu tarvitsisi kunnon nimen.

Uutisotsikot

Uusia kursseja alkamassa Tampereella, Kangasalla ja Valkeakoskella

Eläinvalokuvausta Tampereella ja Turussa

Dogwit on myös Facebookissa

Uusi Pentupaketti ilmestynyt, tutustu!

Tutkimus koiran agressiivisesta käyttäytymisestä.

Dogwitin puodista tarvikkeet ja ruuat lemmikillesi.