Koirakoulu

Eläinpalvelu Dogwitin koulutus perustuu eläinten käyttäytymistieteisiin, pääsääntöisesti positiiviseen palkitsemiseen sekä koiralähtöiseen ajatusmalliin. Tarjoamme ammattitaitoisia eläinkoulutuspalveluita. Koulutuksessamme panostetaan toiminnan muokkaamiseen, koiran käyttäytymisen tuntemiseen ja seuraamiseen sekä vuorovaikutukseen eläimen kanssa. Tuotamme nykyaikaisia, pehmeämmän koirakoulutuksen palveluita asiakkaillemme. Opetuksemme on hyvin käytännönläheistä ja tähtää arjen sujuvuuden parantamiseen sekä mukavaan yhdessäoloon eläimen kanssa.

Kaikki kouluttajamme ovat suorittaneet vähintään puolen vuoden mittaisen koirien koulutusohjaajatutkinnon sekä päivittävät tietojaan jatkuvasti muilla koulutuksilla sekä opinnoilla. Suurin osa kouluttajista on käynyt useamman koulutuksen ja Eeva opiskelee tällä hetkellä virallista Eläintenhoitajan ammattitutkintoa suuntautumisvaihtoehtona Eläintenkouluttaja. Eläinten ja ihmisten kanssa työskenteleminen vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä. Haluamme välittää viimeisintä tietoa eläinmaailmasta ja tarjota laadukasta sekä ammattitaitoista palvelua asiakkaillemme.

Dogwitin koulutus tapahtuu pienryhmissä (vain n.3-5 koirakkoa/ryhmä), jossa jokainen saa yksilöllistä ohjausta omiin tarpeisiinsa, melkein kuin olisit yksityistunnilla. Useimmilla kursseillamme on mukana kaksi ammattitaitoista koulutusohjaajaa takaamassa yksilöllisen ohjauksen sekä koiran tarpeet huomioon ottavan opetuksen. Koulutuksemme tapahtuu pääasiallisesti lämpimissä sisätiloissa hieman kurssista riippuen.

Koirat eivät ole keskenään tekemisissä koulutuksen aikana, jolloin jokaiselle koirakolle taataan oma harjoittelurauha. Koulutus keskittyy hyvin tiiviisti arkielämään koiran kanssa, emmekä tällä hetkellä tarjoa kilpailuihin tähtäävää koulutusta. Omalla käyttäytymisellämme ja toimintatavoillamme on suuri vaikutus koiran käyttäytymiseen, jota pystymme muokkaamaan helposti monilla pienillä teoilla.

Järjestämme monipuolisia kursseja edistämään koiran ja omistajan hyvinvointia. Tällä hetkellä järjestämme muun muassa aktivointipäiviä, pentutreffejä, pentu- ja arkitottelevaisuuskursseja sekä muita alan harrastekursseja.

Yrityksemme haluaa panostaa kouluttajiensa ammattitaidon kehittämiseen sekä monipuoliseen osaamiseen jatkossakin. Voit tutustua kouluttajiimme erillisen linkin takaa. Noudatamme toiminnassamme Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisiä sääntöjä.

Uutisotsikot

Uusia kursseja alkamassa Tampereella, Kangasalla ja Valkeakoskella

Eläinvalokuvausta Tampereella ja Turussa

Dogwit on myös Facebookissa

Uusi Pentupaketti ilmestynyt, tutustu!

Tutkimus koiran agressiivisesta käyttäytymisestä.

Dogwitin puodista tarvikkeet ja ruuat lemmikillesi.